Lapsuus vai?

Tänään mieleeni ei tullut mitään surullisempaa kuin lapset ja lapsuus.
Olen aiheesta kirjoittanut aikaisemminkin; Piirretty vai? -merkinnässä, mutta nyt piirrettyjen sijaan, haluan keskittyä siihen, miten meillä on ollut lapsuus, mutta heillä ei.

Elokuvat ja sarjat opettaa, ja sieltä muistan Sinkkuelämästä esimerkin (S03E15).

Samanthan uusin asiakas Jenny oli spoiled brat, jonka nuori elämä pyöri meikkien, muodin, maineen ja seksin ympärillä.
Ravintolassa päähenkilöillemme tuodaan pullo shampanjaa Jenny Brieriltä.
Samantha: ''Tajuatteko, että 13 vuotias tyttö osti meille juuri 200 dollarin arvoisen pullon Dom Perignonia? Tiedättekö mitä minä ostin kun olin 13? En mitään. Ei minulla ollut varaa. Tarjoilin Dilly Barseja Dairy Queenissa!''

Myöhemmin, Samantha kuulee Jennyn puhuvan seksistä ystäviensä kanssa ja kysyy eivätkö he ole vähän liian nuoria puhumaan seksistä, ja että heidän kuuluisi nauttia lapsuudestaan vielä kun voivat.
Lyhyesti Jennyn vastaus oli; Talk to the hand grandma. Jonkajälkeen Carrie 'selostaa':
''Samantha oli paheksunut Jenny Brieriä kaikesta mitä hänellä oli. Mutta sitten hän tajusi, että hänellä oli jotain mitä ei mikään rahasumma voisi ostaa: Lapsuus. Yhtäkkiä, Dairy Queen ei näyttänytkään niin pahalta.''

Jotkut sanovat että selitys tälle on nykyään nuoremmat äidit, mutta itse en näe näitä kahta linkkeinä toisiinsa. (Tästäkin voisi kyllä kirjoittaa aiheen..)

Enemmänkin laittaisin suurimmaksi syyksi maineen/kulissien ylläpito, esim pitää ostaa merkkivaatteita kun ollaan ihan kakara iässä, ja jos on jotain halpaa tai rumaa päällä, siitä heti mollataan lasta, sekä hänen vanhempaansa.

Ihmiset tuomitsee paljon helpommin nykyään, ja myöskin kaikesta. Koulukiusaamista tapahtuu melkein yhtäpaljon, eikä moni opettaja siihen uskalla edes puuttua, kun pelkää että porsaanreikien kautta häntä pian syytetään jostain.
Internet, väärät ihanteet, sekä muu media pilaa lasten mielin liian aikaisin. Ja siksi tuo sinkkuelämää esimerkki on niin tehokas. 90-luvun kakaroilla on muistona jotain, mitä nykyään ei lapset periaatteessa voi enää kokea. So thank you.

Elämme harmaampia aikoja, jolloin lapset ei enää hypi mutalätäköihin, koska pelkää kenkiensä likaantuvan. Lapset ei hae toisiaan ulos leikkimään, vaan laittaa whatsup viestiä. Lapset ei uskalla olla enää oma itsensä, koska joka paikassa tuomitaan ja kyylätään.
Melkein laittaa suruksi edes miettiä lasten hankkimista, maailma missä he tulisivat kasvamaan.. hyh

Loppuun vielä surullinen esimerkki siitä miten luovuus tuntuu kuolevan, klassikoiden kanssa:

''Kukaan meijän kaupungin eskarissa käyvistä lapsista ei oo koskaan kattonu Leijonakuningasta. :( Olin siellä TET:issä. Kaikki vaa näpräs IPadil jotai Angry Birdsii voi vittu''