NÄYTÖT

helmikuuta 26, 2014

Aski-laukku

Tänään esittelen Tuunausta, bannerilla ensimmäisen aiheen. Aski-laukku!
Aihe on tavaallaan vanha, koska tein kyseisen laukun joskus vuonna 2011.

Idean sain siitä, kun jotkut tekevät koreja/laukkuja kahvipaketeista, ja kun itse en juo kahvia, niin piti keksiä jotain muuta, mistä tämän laukun väsäisin.

Asuin tuolloin vielä Hervannassa solussa, ja minulla oli tälläinen.. ''röökilaatikko'', missä pidin puruja, filttereitä, rizloja jne. Laatikko usein täyttyi vanhoista askeista sun muista, joten tajusin että hei, näitähän voisi käyttää.

Tarvitset askit, kontaktimuovia, rautalankaa ja sakset. 
Ensimmäinen yritys ei ihan onnistunut. Tein pohjaan oman liuskan, mikä teki laukusta ihan laatikon muotoisen. Tämä ei laukuksi kelvannut, mutta nykyään toimii hyvin käärimiskamojenlaatikkona.

Toinen yritys toimi vähän paremmin, kaks liuskallista sivua, etu ja takapuoli. Ja ne yhdistin kahdella kappaleella toppia. Tämä antoi vähän joustoa, jotta laukku aukenee ja menee kiinni.

Rautalangalla saat tehtyä hakasen mikä sulkee laukun. Toki kun laukkua on käyttänyt tarpeeksi kauan, kannattaa hakanen kääntää jotta se ei menetä muotoaan.

Kaippa tätäkin voisi kierrätykseksi sanoa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole mielummin kahden tähden positintti, kuin kolmen tähden kusipää:)