NÄYTÖT

lokakuuta 08, 2015

Samsung Edge

Näinkin tärkeä aihe kun puhelin, mutta menkööt.

Kolmisivuisella näytöllä ei ole montaa tehtävää. Samsungin mukaan pointtina on se että tiedät mitä puhelimesi aikoo myös silloin kun se on ruutu alaspäin pöydällä. Näyttöä voi pyyhkäistä sivuilta ja eri kontakteille saa erivärisen sivulla välähtävän värin. ''Yksi vaimolle ja yksi rakastajalle, hehhe''.

Moni sovellus ei ole saatavilla tähän puhelimeen, ja jos on, ne toimivat todella omituisesti. Esimerkiksi, Edgen ruutu venyttää Instagram kuvat omille teilleen.
Jatkuvan näytön on sanottu myös saavan huimaus tunteita, ja pahaa oloa. Niinkuin monissa uusissa puhelimissa, löytyy tästäkin ne perus ongelmat, kuten ei irroitettavaa akkua, ei laajennettavaa muistia eikä veden kestävyyttä toisin kuin S5:ssa oli.

Myöskin, ihan kuin ei välillä olisi jo tarpeeksi vaikeaa käyttää kosketusnäyttöpuhelinta. Ojennat puhelintasi vanhemman sukupolven ihmiselle vaikka näyttääksesi kuvan, niin puhelimesta otetaan kiinni kuten puhelimesta pitäisi, ja peukku näytöllä saa puhelimen poistumaan kansiosta. Aina pitää äidillekkin hokea että ota reunoista kiinni!
Mutta nyt... Samsung Edgen vuoksi on entistä vaikeampi ottaa puhelinta normaalisti käteen. Tulevaisuuden puhelimia ei pysty pitämään kädessä, näpräämään kiireessä, tai edes käyttämään talvella! Mihin sitä ollaan menossa?

Ärysttää näin yleisesti ottaen sekin että ennen Samsung oli paras. Ikinä mennyt rikki mistään, todellakin kehujen arvoinen puhelin. Nyt sekään ei ole enää Samsungia se koko puhelin, vaan löytyy se Androidin käyttöjärjestelmä, mikä tuokin mukanaan omat vikansa. Blöh.

1 kommentti:

  1. Mä kans ensin mietin ota edgee, mut päädyin lopulta S5 miniin ja oon kyl tykännyt tästä. Eikä oo heti hajalla vaikka putos veteenkin. :D

    VastaaPoista

Ole mielummin kahden tähden positintti, kuin kolmen tähden kusipää:)