Olen aikaisemmin kirjoittanut merkinnän valaan viesti,
missä toimme esiin miten roskaaminen meriin tuhoaa niin luontoa, kuin
eläimiä. Mutta valaat eivät ole ainoat eläimet jotka roskaamisesta
kärsivät. On arvioitu, että yli miljoona lintua ja 100 000 merinisäkästä kuolee vuosittain roskaamisen takia.
Poikaset
saivat emoiltaan mahat täyteen roskaa, koska kun linnut etsivät ruokaa
saastuneelta mereltä, roskaa on niin paljon, että he erehtyvät luulemaan
sitä ruoaksi.
Tälläinen ''ruokavalio'' ihmisten roskaa, tappaa kymmeniä tuhansia albatrossin poikasia vuosittain Midwayssa nälkään, myrkkyihin sekä tukehtumisiin.
Kuvan on ottanut valokuvaaja vuonna 2009, Midway Atoll:ssa. Kuvaajat saivat tuotua ongelman hyvin esiin mediaan, sekä ihmisten mieliin.
Ratkaisu ei ole edes pelkästään se, että kaikki kierrättäisi, koska ongelma on tullut jo aikoja sitten.
Eli pelkästään muovi. Sen olemassaolo on ongelma, ja se on tietenkin ihmisen luoma ongelma, jolle ei oikein voi enää mitään tehdä. Tietenkin voimme valita vaihtoehtoisia niin kauan kun rahat riittää, mutta näin ei kaikki tee, joten jälleen yksi alue, missä huomaamme miten ihminen kaivaa omaa hautaansa.
Joka tapauksessa voimme
kaikki itse ainakin yrittää vaikuttaa tälläisiin asioihin, tavalla tai toisella.
Luulisi olevan perus
maalaisjärkeä, ettei järveen/mereen heitetä roskia! Mutta silti kaikki
eivät tätä vain tajua. Ja jos jotain tälläistä ei tajua, pitää olla päässä vikaa.
THINK BEFORE YOU TRASH
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole mielummin kahden tähden positintti, kuin kolmen tähden kusipää:)